maanantai 21. lokakuuta 2013

Tervetuloa teatteriin: Lovecraftia Vantaalla


Perjantaina marraskuun 15. päivä saa Tikkurilan Teatterissa Vantaalla uusintaensi-iltansa keväällä 2013 ensimmäisen kerran pyörinyt kauhunäytelmä, H.P. Lovecraftin samannimiseen pienoisromaaniin perustuva Charles Dexter Wardin tapaus. Esityskausi on kuuden esityksen mittainen, joten liput kannattaa varata ajoissa.

Aki Järvi-Eskola ja Risto Uusikoski. Kuva: Leena Tiuri
Näytelmä kertoo Charles Dexter Wardista, nuoresta miehestä, joka ajautuu syvälle kosmisen kauhun kiemuroihin tutkiessaan erikoislaatuisen esi-isänsä elämänvaiheita. Charlesin ainoa linkki oikeaan maailmaan on Wardien perhelääkäri, tohtori Marius Willett, joka yrittää viimeiseen asti pitää kiinni nuorukaisesta ja pelastaa lopulta sen, mikä pelastettavissa on.

Lovecraftin maailmassa ei ole toivoa eikä lohtua. Tuntematon herättää kysymyksiä mutta vastauksena on vain hulluutta tai kuolemaa. Alusta asti on selvää, että kun vastakkain on ihminen ja jokin selittämätön, ihminen on auttamattomasti alakynnessä.

Lovecraftin kauhu nojaa hienovaraisuuteen, vihjailuihin ja näyttämättä jättämiseen. Kauheaa on se, jonka olemassaolo on sanaton itsestäänselvyys. Tätä hankalaa tunnelmaa yritämme tavoittaa pienellä työryhmällä. Näytelmän ohjaa Aarne Lindén ja lavalla nähdään Aki Järvi-Eskola tohtori Marius Willettinä ja allekirjoittanut nimiroolissa.

Siispä tervetuloa teatteriin marras-joulukuussa! Esityskauden jälkeen vetäydyn määrittämätömän pitkälle lomalle teatterin harrastamisesta, mutta niin kauan kuin tehdään, niin tehdään kunnolla! Ja mikäpä tehdessä kun ympärillä on hyvä työryhmä ja näytelmän takana itse modernin kauhun kantaisä.


Minun sanaani ei tietenkään kannata loputtomasti luottaa. Keväällä meidät kävi bongaamassa Linnea blogista Kujerruksia.

Esitysajat ja lippujen varaukset Tikkurilan Teatterin kotisivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti