torstai 10. lokakuuta 2013

Alan Bennett: Epätavallinen lukija

Alan Bennett: Epätavallinen lukija (115 s., Basam Books 2008)
(alkup. The Uncommon Reader, 2007)

Yleensä minua häiritsee jos kirjojen hahmot äityvät lukemaan. Yleensä, jos lukija on epätodennäköinen ("Spiff saattoi ehkä olla köyhä puolisokea orpopoika 1700-luvun Lontoon kaduilta, mutta hän ei tiennyt mitään parempaa kuin norkoilla rikkaiden ihmisten ikkunoiden takana ja lukea heidän olkiensa yli suuria klassikoita") tai yli-innokas ("Mutta kun hän sai käteensä uuden kirjan, hänen otsalleen nousi hiki, hänen kielensä tavasi jo innoissaan alkulehden kirjaimia ja hänen mielensä karkasi paikkaan, joka oli yksin hänen!"). En voi olla ajattelematta, miten osuvaa on että kirjailijan kirjoittamat hahmot pitävät lukemisesta. Olkoonkin että osa lukevista hahmoista on oikein uskottavia.

Mutta entä sitten kokonainen kirja lukemisesta, siitä kun toinen lukee? Se onkin sitten aivan toisenlainen juttu, se on metalukemista alusta loppuun. Luen kirjaa, jonka kirjoittaja on kirjoittanut hahmon, joka lukee ja huomaa sitten, kuinka lukeminen saa hänet haluamaan kirjoittaa. Lukiessani mietin mitä saan sellaisesta kirjasta irti, jossa mietitään mitä saadaan luetuista kirjoista irti.

Epätavallinen lukija on Englannin kuningatar, joka ajautuu vanhoilla päivillään kirjojen ääreen puolivahingossa. Ja kun ajautuminen on tapahtunut, harrastus syvenee monestakin eri syystä. Kirjat vievät kuningattaren oikeiden ihmisten pariin, hän voi katsoa heitä silmästä silmään ensimmäisen kerran elämässään. Lukemisesta tulee myös velvollisuus - velvollisuus tehdä se minkä on aloittanut järjestelmällisesti ja kunnolla eli velvollisuus tulla lukeneeksi ja oppia niin paljon kuin mahdollista. Ja mikä tärkeintä, lukeminen on Hänen Majesteetistaan vain niin nautinnollista.

Kuningatar ei voi olla vain yksi lukija muiden joukossa kuten hän ei koskaan voi olla vain yksi ihminen muiden joukossa. Mitä se merkitsee, jos kuningatar lukee? Se on tunnusmerkillistä, se on jo itsessään kannanotto. Kaikki eivät lue! Saati jos kuningatar haluaa sanoa jotakin, lausua kenties runon. Haluaako hallitus viestittää tätä? Eikä lukenut kuningatar malta vihkiä tehtaita tai saa tyydystystä siitä että edustustehtävät sujuvat. Lukenut ihminen ei pysy paikallaan.

Tässä vaiheessa ei varmaankaan tule kenellekään yllätyksenä, että Epätavallisen lukijan parissa tulee miettineeksi sitä, millainen lukija itse on. Miksi minä itse luen? Puhtaasti nautinnosta? Jonkin epämääräisen itsensäparantamisvimman ajamana? Sekä että. Nautinnosta, koska lukeminen ei tunnu työltä, mutta velvollisuudesta, koska niinä päivinä kun ei tekisi mieli lukea, tartun kirjaan puoliväkisin. Hyvänen aika, minullahan on Excel-taulukko, johon merkitsen päivittäin lukemani sivut! Saako lukeminen olla sekä tietoinen nautinto että tietoinen koulu?

Kuten Epätavallinen lukija osoittaa, hyvän harrastuksen taakse mahtuu motivaatio jos toinenkin. Lukija voi samaan aikaan uppouatua passiivisesti mutta antaa lukemansa samalla muuttaa itseään ja tavoitteitaan (niin lukemisen suhteen kuin elämässään yleensä). Ja siihen saa myös aktiivisesti pyrkiä. Ja kuten kuningattaren tasapainottelu hovinsa, asemansa ja tavoitteidensa välillä osoittaa, lukemisella on aina merkitystä, se ei koskaan ole tyhjänpäiväistä.

Epätavallinen lukija on herkullinen, piikittelevä ja pilke silmäkulmassa kirjoitettu, mutta siinä naitetaan niin maittavasti maailman suurin ja laimein teatteri - kuningashuone - harrastukseen, joka kaihtaa objektiivisuutta viimeiseen asti, että hyviin pointteihin ja tiukkoihin tilanteisiin ajaudutaan jatkuvasti ja väistämättä. Lisäbonuksena omaa lukulistaa voi täydentää kuningattaren mukaan.

4 kommenttia:

  1. Minä taasen pidän usein kirjoista, jotka kertovat kirjoista ja lukemisesta, mutta tämä jäi vähän laimeaksi. Ehkä se johtuu humoristisesta otteesta, joka harvoin toimii omalla kohdallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen viime aikoina lukenut enimmäkseen sen verran totisia kirjoja että se osaltaan varmasti selittää, miksi tämä oli minusta niin piristävä :) Muutenkin tykkään aina törmätä sellaiseen sopivan hillittyyn mutta kuitenkin sopivasti esiinpistävään ivailuun, jota tässä oli.

      Poista
  2. Minusta Epätavallinen lukija oli oikein onnistunut pieni ja piristävä kirja. Lukeva kuningatar tuli jotenkin lähemmäksi ja hänestä löytyi lukuharrastuksen myötä paljon samaistumispintaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset "kukapa tietää?" -tulkinnat tunnetuista hahmoista ovat parhaimmillaan silloin kun ne ovat näin mukavia ja herttaisia :)

      Poista